Kesä

Tilanteita ja mielentiloja kesällä 2006.

Nimi: kaisa

keskiviikkona, toukokuuta 31, 2006

Pelosta

Pelkääminen on väsyttävää. Olen pelännyt monia asioita: ihmisten kohtaamista, sanomista, jutun kirjoittamista, autolla ajamista. Epäonnistumista. Olen hermoillut, mennyt piiloon, vältellyt, paennut, torjunut, kieltänyt.

Pitäisikö aina yrittää tehdä jotakin, mitä ei ole ennen uskaltanut tehdä? Pitäisikö pelkonsa yrittää voittaa vai hyväksyä?

Tänä aamuna voitin autolla-ajo-pelkoni, kun en vain enää jaksanut pelätä kolaria ja eksymistä. Vein pikkupojan päiväkotiin. Ajoin väylälle. Tiesin, etten enää voisi kääntyä takaisin. Tunsin lievää paniikkia ja kuplivaa voitonriemua. Melkein eksyin, joku soitti torvea, mutta pääsin kuitenkin perille.

tiistaina, toukokuuta 30, 2006

Kaksi päivää

ja sitten alkaa loma. Olen väsynyt. Kynä ei pysy kädessä, sormet eivät näppäimillä. Ihmiset tekevät suuria päätöksiä ja pieniä ihmeitä. Joku lähtee eteenpäin, jatkaa matkaa ja me muut, yhä paikoillamme, puistelemme päätämme, emme usko sitä vielä: seinässä onkin ovi! Ja se oli noin helppo avata! Herkkä, älykäs ystäväni, teit hienon päätöksen. Toivon, että näet tilaisuutesi koko avaruuden, avaran maiseman, johon voit itse tallata polkusi. Jokaiselle on aikansa, vuoronsa, hetkensä. Montakin. Kuunnelkaa. Ne ovat jo lähellä.

maanantaina, toukokuuta 29, 2006

Juhlien jälkeen

Nyt siis on jo kahdet juhlat takana: siskon isot ja pikkupojan pikkujuhlat. Pikkuiseni sai lahjaksi sata palloa! Ja oman kahisevan talon, jonne palloineen juuri mahtuu.

Juhlien jälkeinen melankoliani syvenee. Hulinan jälkeinen humiseva hiljaisuus, liikkumattomat astiat pöydällä... Se on niin surullista.

Arkipako ja paluu

Irtosin arjesta. Palasin opiskelukaupunkiini Jyväskylään neljäksi päiväksi. Juna oli myöhässä. Vaunussa oli kylmä niin kuin aina, varpaat sinersivät. Vastaanotto sen sijaan oli mitä lämpöisin: pyhäpäivänä hehkeä, hehkuva ystävä haki minut matkakeskuksesta palelemasta. Raskaana oleva nainen säteilee ihmeellistä tyyneyttä ympäristöönsä. Siinä taikapiirissä moni paleleva elpyy.

Matkalla maaseudulle pydähdyimme Äänekoskella. Vanhan kartanon pihassa oli huutokauppa, ja tuhlasin heti koko matkakassani paimentolaismattoihin.

En tiedä, onko se temperamentti- vai asuinpaikkakysymys, mutta huomasin jälleen, että minulla on koko ajan kiire, vaikka kiirettä ei ole. Olen jatkamassa matkaa ennenkuin edes pääsen perille. Huutokaupan väki oleili, istui muovituoleissa, joi kahvia, jutusteli, käveleskeli hitaasti edestakaisin. Minä marssin päämäärätietoisesti kojulta toiselle, vartissa kaikki kaksi oli katsottu. Sitten tuli jo levoton olo. Vaikka olisi voinut vain olla! Ilmakin oli kaunis! Minun pitäisi varmaan mennä lekottelukurssille. Tai kuunnella enemmän Jukka Poikaa.

No ystävän kodikas "mökki" oli kyllä hyvää harjoitusta. Ehtoisa emäntä syötti, saunotti, jututti ja antoi olla hiljaa. Tunnelma oli sillä tavalla rauhallinen, että olisi voinut kuulla seinäkellon tikityksen, jos seinäkello olisi ollut. Hitaan, onnellisen päivän ja hyvin nukutun yön jälkeen olin saanut jo paljon voimia takaisin. Niitä tarvittiinkin lauantain juhliin.

Sisko nimittäin valmistui maisteriksi ja opettajaksi. Ja mitä kaikkea muuta siitä ihmisestä löytyykään! Kun on 25, vastavalmistunut, fiksu, hauska ja nätti, kaikki on vielä avointa ja mahdollista. Onnea matkaan! Kemut olivat oivalliset, juhlakansa hilpeää. Sunnuntaina sitten maattiin väsyneinä siskonpetissä ja lattialla ja katsottiin outoja ohjelmia, käärmeitä ja muoti-ihmisiä. Päivän suurin ponnistus oli pitsan tilaaminen. Voiko elämä tosiaan olla sellaista? Onko se joskus ollut?

Paluumatkalla olin melankolinen ja hiukan viluinen. Juna oli myöhässä. Odotin vaihtoa Tampereella puoli tuntia. Muut matkustajat näyttivät siltä että tietävät, miten aikovat elämänsä elää. Helsingissä hyppäsin metroon ja tulin yhä surullisemmaksi, kun eräs äiti puhui aivan suotta rumasti viisivuotiaalleen.

Aamulla T lähti taas, tällä kertaa Belgradiin. Tänään vapaata, huomenna taas töihin. Toivottavasti viikonlopusta saamiani voimia on vielä jäljellä.

torstaina, toukokuuta 25, 2006

Yksityistä/yleistä

Tapasin ystävän savuisessa mutta suloisessa Sävelessä. Puhuimme paljon, paljon jäi puhuttavaa. Olen ehkä saanut uuden lukijan blogilleni. Mutta. Jouduin blogikriisiin! Pelkään, että kesäjuttuni jää vaille identiteettiä. Pikku blogi-parkani. Se on hämmentynyt, kun ei tiedä, olisiko enemmän yksityistä vai yleistä.

En voisi kirjoittaa tähän kaikkea, en, vaikka sydänveri on sakeaa ja totta ja kiinnostavaa. Kukaan ei voi oppia tuntemaan minua vain lukemalla tätä. Täytyy yhä tavata.


Tulossa: Pitkä viikonloppu Jyväskylässä

maanantaina, toukokuuta 22, 2006

Kone laskeutui

... ja yh-päivät päättyivät tältä erää.

Lähden tapaamaan yhtä ihanaa ystävää Arabianrantaan. Luvassa maailmanparannusta ja taide-elämyksiä.

Myöhemmin:

Kävimme Masters of Arts '06 -näyttelyssä. Siellä oli paljon ja kaunista. Yleistunnelma oli jotenkin eskapistinen (olen rakastunut todellisuuspakoon). Vaatteet ja maalaukset olivat herkkiä ja utuisia. Ehkä katsoin valikoiden, mutten nähnyt paljonkaan funktionalismia, dynaamisuutta tai tehokkuutta. Tai poliittisuutta tai kantaaottavuutta. Ehkei mistään ole nyt sanottavaa, täytyy paeta tunnelmiin. Pidin siitä, kuitenkin.

Mitä jäi mieleen: Santailu. Hyvät ja pahat. Panda. Regina. Peitto. Ja se tytön huone.

Loppuajan vietin hyvän ystävän kauniin asunnon ikkunan ääressä. Aurinko paistoi kasvoille. Paransimme maailmoja. Voimaannuimme. Muistelimme juttuja. Domman aikoja. Paljon tapahtui juuri silloin. Eroja. Uusia alkuja. Päätöksiä. Mahdollisuuksia.

Lisää kaikesta ja kokonaisia lauseita sitten, kun uni on kauempana.

sunnuntaina, toukokuuta 21, 2006

Visio: Hullujen ja herkkien aikakausi alkaa

Olen oppinut deletoimaan kommentteja (siis blogistanikin). Eli jos joku tulee katumapäälle sanomisistaan, lupaan hävittää viestin. Tähän mennessä olen kyllä saanut niin ihania kommentteja, etten aion hävittää tai hukata niitä ikinä.

Yhden oman kommenttini poistan. Sen, jossa sanotaan, että ihan sama Lordille. Ei nimittäin ole! Lordi voitti! Sen kunniaksi kolmas huutomerkki!

Katsoin eilen Lordin vedon, sen jälkeen painuin nukkumaan. Ei olisi pitänyt. Finland: 12 points! Viides huutomerkki!

Sanokaa mitä sanotte, mutta uskon, että voitto isossa kansanvälisissä kisassa siivittää muitakin suomalaisia menestymään. Eikös lamanjälkeinen kansantalouden nousu alkanut kunnolla vasta siitä, kun Suomi voitti 1995 lätkän maailmanmestaruuden?

No, sitä voittoa ei nyt taaskaan uusittu, mutta olisiko voitto kulttuurin alalla jopa tärkeämpi? Populaarikulttuuriahan Euroviisutkin ovat, vaikka mitäänsanomatonta huttua. Tähän asti.

Parasta nimittäin on se, että Suomi ei jyrännyt minihameella ja tyhjänpäiväisyyksillä, vaan jollain aidosti erilaisella ja virkistävällä. Ja vimpan päälle viimeistellyllä.

Ja näin viisuvoitto vaikuttaa suomalaiseen kulttuurielämään:

Aloittelevien bändien tukemiseen aletaan syytää rahaa. Nuorisotalojen näyttämöitä kunnostetaan, kouluille ostetaan uusia soittimia. Musan myötä muutakin kulttuurielämää aletaan arvostaa. Taiteilijoita lellitään, apurahat virtaavat. Työpaikoilla huomataan, että vain hulluimmat ideat kannattaa toteuttaa. Mitä friikimpi, sitä coolimpi. Tärkemmät tehtävät jaetaan höpsöille ja herkille.

Seuraavat Euroviisut järjestetään Lapissa. Ai missä siellä? No... jos Päivikki laajentaisi Hullu Poro -areenaa? Onhan Rovaniemelläkin jokin halli? Kaikki lappilaiset saavat vuodeksi viisutöitä, työttömiksi tuomitut medianomit palkataan tehtailemaan mainosfilmejä Lapista.

Luovuus ja hulluus pääsevät irti.

lauantaina, toukokuuta 20, 2006

Kirja ja uni

Pikkupojan nukahdettua aloin lukea Kirjoituksia kellarista, joka on vuodenvaihteessa perustetun kirjallisuuspiirimme toinen käsiteltävä teos. Meillä meni noin kolme kuukautta kirjan "etsimiseen". Lopulta kerhomme aktiivisempi jäsen löysi ja tilasi kirjan Paloheinän kirjastosta. Aktiivinen kerholainen myös luki kirjan ja toi sen minulle.

Nukahdin sivulla kymmenen. Voimme kokoontua asian tiimoilta ehkä elokuussa.

Kirjoituksia kellarista on kyllä merkittävä teksti minulle. Viisitoistavuotiaana näin Q- tai Kellariteatterin näytelmän aiheesta. Helsinkiläisteatteri toi esityksensä Kemin Taiteiden yöhön. Muistelen, että näytelmä oli kokonaan monologimuotoinen ja siinä oli vain yksi henkilö (jota esitti Hannu Kivioja). Esitys tapahtui kehässä, jonka ympärillä olivat yleisön valkoisella kankaalla päällystetyt tuolit. Itkin jo ensimmäisen vartin aikana. Eikä siitä tullut loppua, ei ennen kuin parin tunnin päästä esityksen loppumisesta. Itkin kertojan yksinäisyyttä, ahdistusta ja vierautta. Se oli yksi elämäni vaikuttavimmista teatterikokemuksista.

Ja nyt neljätoista vuotta myöhemmin siis palasin Kellariin ja reagoin väsymällä. En voi kylläkään harmitella nukahtamista. Päiväuni on lohdullista, tervehdyttävää ja vahvistavaa ja ihan liian harvinaista elämässäni.

perjantaina, toukokuuta 19, 2006

Iltasatu

Kun pikkupoika heräsi päiväuniltaan ja sai viilinsä syötyä, äiti sanoi:
- Heitetäänpäs matot ulos ja otetaan imuri kaapista.
Pikkupoika oli niin innoissaan, että juoksi hihkuen pari kunniakierrosta olohuoneen ympäri. Tämä poika nimittäin RAKASTAA imuroimista.

Niin äiti ja pikkupoika sitten imuroivat, luutusivat, pyyhkivät pölyt ja tuulettivat. Lelut menivät kiltisti laatikkoonsa ja puurokattilat kolistelivat iloisesti toisiaan vasten astianpesukoneessa. Ne eivät enää ollenkaan halunneet olla likaisia ja villejä.

Näin päättyi tarina siitä, kuinka Hyvät Ihmiset antoivat supervoimat ihan tavalliselle äidille. Supervoimien antamiseksi ei tarvita loitsuja tai rikkauksia. Muutama ystävällinen sana riittää, ja ripaus viisautta.

Hyvää yötä.

Paossa

Välillä tuntuu, että elämä on pelkkää puuronkeittoa, pöydän pyyhkimistä ja tavaroiden noukkimista. Juuri kun on saanut entiset sotkut siivottua, keittiö kaaostuu ruuanlaiton ja ruokailun myötä taas. Miksi sitten siivota välillä ollenkaan? Siksi, että kaaos lähtee liikkeelle, jos sitä ei pidä aisoissa. Tiskaamattomat kipot, tyhjät maitopurkit ja talouspaperimytyt liittoutuvat lattialla pyörivien lelujen kanssa ja ryhtyvät kapinaan. Tällä hetkellä tilanne on kriittinen. Ne ovat saaneet jo keittiön ja olohuoneen. Pakoilen yläkerrassa kahden suljetun turvaportin takana.

torstaina, toukokuuta 18, 2006

Tunnelmasta toiseen

Tänään en ehtinyt enää alhoilla, vaikka vähän olisi tehnyt vielä mieli. Hain pikkupojan päiväkodista ja sain samalla kuulla, että illalla onkin kevätjuhla. Olin unohtanut lapseni kevätjuhlan! No, se on pikku muru tässä syyllisyyden taakassa. Ei muuta kuin pikakärryttely kotiin, pilttipurkki mikroon (kiitos valmisruokateollisuus) ja juhlavaatteita improvisoimaan. Sitten taas poika taas rattaisiin ja puolijouksua kauppaan ostamaan tarhantädeille kiitoskortit kuluneesta keväästä. Ei siinä paljon enää ehtinyt työasioista pyöritellä. Eikä varsinkaan sitten, kun tähdet astelivat estradille salamavalojen loisteessa. Osa esiintyjistä tosin siirtyi välittömästi yleisöksi. Joka tapauksessa nähtiin auringon lätynpaistoa, pitkäkorvaisia jäniksiä ja sammakkohyppelyä. Illan spektaakkeli peittosi päivällä valkokankaalta näkemäni x-miehet ihan mennen tullen.

Nyt poika hakee unta viereisessä huoneessa uudessa, isossa sängyssään.

Mutanteista mieleeni tuli Lordi ja se, että melkein kaikki katsovat nyt telkkaria. Euroviisuja, Lätkää, Teho-osastoa tai Lostia. Luultavasti kaikkia vuorotellen. On varmaan jäätelöautolla jonoa tänään. Sen verran voitonriemuinen sävy tuossa ulkoa kuuluvassa rallatuksessa on.

Eräs kuvaa kaukalossa. Ja eräs vain kirjoittelee. Ja eräs nukahti juuri.

Hyvää yötä tai kanavasurffailua muillekin!

keskiviikkona, toukokuuta 17, 2006

Vähemmän ihanaa

No nyt vaihteeksi vastustaa. I had it coming. Otetaan opiksi. Onneksi on ystäviä, joiden kanssa voi alhoilla, tai jotka ainakin osaavat eläytyä alhoon! Ja sitten huomaa, ei se niin vakavaa olekaan. Kiitos, murut. Ette lue tätä, tiedän. Vielä.

En ole uskaltanut kovin monelle kertoa tästä blogi-pikkuisestani. Luin SK:sta, että maailmalaajuisesti perustetaan 75 000 uutta blogia eli verkkolokia päivittäin. Jännittiköhän kaikkia 74 999 uutta "lokittajaa" viime torstaina yhtä paljon kuin minua?

Helsinki Top5:n listaamiseen ei vieläkään ole tullut oikeaa fiilistä. Onko ehdotuksia? Pitäisi ehkä hengailla muuallakin kuin lähipuistossa. Vaikka ei lastenpuistoa ehkä voi sivuuttaakaan listausta tehdessä, ei, jos elää pikkupuistoilijan kanssa. Aikuisten puistot ovat asia erikseen, jokin niistäkin pääsee listalle.

T:n huippupaikat odottavat julkaisua paperilapulla näytön vieressä. Onkohan lappu paikallaan vielä elokuussa?

T on taas toisessa maassa. Tällä kertaa lähetän lämpimän halauksen Latviaan. Hyvää yötä!

maanantaina, toukokuuta 15, 2006

Ihana päivä (maanantai, jolloin ei tehty mitään erityistä)

Aamu oli suloinen. Pikkupoika heräsi kujerrellen, ja siitä tiesi, että päivästä tulee hauska. Tehostin tunnelmaa musiikilla. Listalta löytyi Don Huonot, Marvin Gaye ja Travis. Pikkupoika meinasi pyörtyä innosta, kun sai painella stereoiden open-, close- ja play-nappeja. Oli ihan pakko laulaa ja tanssia ja ottaa pikkuinen syliin. Voi hyvän biisin voimaa! Kaiken kruunasi sisko, joka kömpi unisena yläkerrasta mukaan aamutansseihimme.

Tällaisina aamuina toivon, etteivät vapaapäivät kaksivuotiaan kanssa koskaan loppuisi. Kesän ajan viikonloput ovat vielä pitkiä, mutta syksyllä kaikki muuttuu. Kotipäivien tunnelma on nyt erityisellä tavalla latautunut, kun tietää, etteivät ne kestä ikuisesti. Eivät edes toistaiseksi. Vain muutaman kuukauden enää.

Ei meillä siskonkaan kanssa enää ole kovin monta yhteistä arkivapaata jäljellä. Milloin seuraavan kerran tulee maanantai, jolloin ei tarvitse tehdä muuta kuin viettää aikaa siskokullan kanssa? Paistaa kalapuikkoja, leikata salaattia. Laittaa lapsi päiväunille. Maata sohvalla. Kirjoitella.

Tulossa: Helsinki Top 5.

sunnuntaina, toukokuuta 14, 2006

Äitienpäivä

Elämäni toinen äitienpäivä. Pikkupoika oli askarrellut päiväkodissa laatikon, jonka sisältä löytyi valokuva, jossa oli pikkupoika päiväkodin pihalla pikkutraktorin, ämpärin ja lapion kanssa. Kuvaa katsoessani mietin, että sillä kullanmurulla on päiväkodissa ihan oma elämä, josta minä en tiedä läheskään kaikkea. Vuosaaren raitilla poika moikkailee vastaantulevia vaunumatkustajia, jotka vastaavat yhtä coolisti. Meidän toisilleen tuntemattomien kuljettajien osa on nyökytellä kohteliaasti, että jaaha, taitavat olla päiväkotituttuja...

Niin, äitienpäivä.
Aamulla T oli herännyt varmaan aamuviideltä paistamaan sämpylöitä, keittämään kahvia ja siivuttamaan hunajamelonia aamiaista varten. (Olen aamiaisihminen.) Kun pikkupoika sitten heräsi seitsemän aikaan, ajattelin, että on vähintäänkin kohtuullista antaa T:n jäädä nukkumaan. Äidillä ja pojalla oli oikein leppoisa aamiaishetki melonisiipaleiden ja hesarin kanssa. Tosin nykyään lehdenluku jää usein selailuasteelle, kun eräs ei halua äidin huomion jakautuvan. Päätän aina, että palaan mielenkiintoisimpiin artikkeleihin "sitten illalla", leikkaanpa joskus jopa jonkin jutun talteen, mutta otsikoiden ja kuvatekstien varassa tässä aika pitkälle mennään.

Oho, nyt on jokin tilanne päällä, hetki vain!

Pikkupoika oli keksinyt, miten vessan käsisuihkun saa toimimaan. Seurauksena oli lievä vesivahinko.

Äitienpäivä, joo. Siskopieni tuli kotiin rimpsalta (Helsingin yö vetää tyttöä puoleensa) ja jäi lapsenvahdiksi, kun me lähdimme Kallahden rannasta pikku risteilylle juhlapäivän kunniaksi. Laivaravintola kierteli lähisaaristoa. Ihailimme jylhää, kivikkoista saaristomaisemaa. Näimme myös Vuosaaren sataman mereltä päin, mutta ei siinä ollut samaa henkeä kuin Sompasaaren sataman konteissa ja nostureissa. Metromatkalla keskustaan nistä aina lumoutuu. Mikähän niissä konteissa ja nostureissa oikein viehättää?

Tulossa: Helsinki Top 5.

perjantaina, toukokuuta 12, 2006

Uusi päivä

En yhtään tiedä kenelle kirjoitan, mistä kirjoitan tai miksi kirjoitan. Toistaiseksi kukaan muu kuin rakas siskoni ei edes tiedä, että minulla on nyt ikioma blogi. Siskokullan ansiotahan tämän perustaminen on, joten kiitos inspiraatiosta! Linkitän sinut heti, kun opin käyttämään tätä.
Kenelle muulle tästä kannattaa sanoa? Kiinnostaako ketään?

Voisin ehkä kirjoittaa kesästä, tästä kesästä, kun blogille nyt tuli annettua tuo omaperäinen nimikin. Kesästä siis, ja vain kesän ajan. Mitä kesä tarkoittaa? Ei voi mitään, ensimmäisenä tulee mieleen puisto ja pussikalja. Kaisaniemen puisto tai Alppilan puisto. Kesänavajaiset kirjallisuudenopiskelijoiden (hetkinen: opiskeleeko meistä KUKAAN enää?) kanssa. Ne ovat pian, kivaa. Olemme toisillemme varmaan ikuisesti kirjallisuudenopiskelijoita. Täytämme kolmekymmentä, lapsia tulee ja vakituisia työpaikkoja, mutta kun kokoonnumme kerran-pari vuodessa, taannumme ihanasti ensimmäisen vuoden kirjallisuudenopiskelijoiksi. Puisto, Dave ja Kake, kirjallisuudenopiskelu - sehän on mielentila. Lievää eskapismia, mutta tarpeellista ja hyvää sellaista.

On kesän arkikin suloista. Omalla pihalla on tarkoitus. Pikkupoika juoksee sisältä ulos, ulkoa sisään. Onneksi ei enää ole villahaalaria ja toppahanskoja menoa hidastamassa. Kohta sitä kullanmurua ei pysäytä enää mikään.

Miksi kysyä miksi? Tämähän on kivaa. Kirjoittaa muuten vain.

torstaina, toukokuuta 11, 2006

Kesä ja kesäjutut alkavat tästä.