Kirja ja uni

Pikkupojan nukahdettua aloin lukea Kirjoituksia kellarista, joka on vuodenvaihteessa perustetun kirjallisuuspiirimme toinen käsiteltävä teos. Meillä meni noin kolme kuukautta kirjan "etsimiseen". Lopulta kerhomme aktiivisempi jäsen löysi ja tilasi kirjan Paloheinän kirjastosta. Aktiivinen kerholainen myös luki kirjan ja toi sen minulle.

Nukahdin sivulla kymmenen. Voimme kokoontua asian tiimoilta ehkä elokuussa.

Kirjoituksia kellarista on kyllä merkittävä teksti minulle. Viisitoistavuotiaana näin Q- tai Kellariteatterin näytelmän aiheesta. Helsinkiläisteatteri toi esityksensä Kemin Taiteiden yöhön. Muistelen, että näytelmä oli kokonaan monologimuotoinen ja siinä oli vain yksi henkilö (jota esitti Hannu Kivioja). Esitys tapahtui kehässä, jonka ympärillä olivat yleisön valkoisella kankaalla päällystetyt tuolit. Itkin jo ensimmäisen vartin aikana. Eikä siitä tullut loppua, ei ennen kuin parin tunnin päästä esityksen loppumisesta. Itkin kertojan yksinäisyyttä, ahdistusta ja vierautta. Se oli yksi elämäni vaikuttavimmista teatterikokemuksista.

Ja nyt neljätoista vuotta myöhemmin siis palasin Kellariin ja reagoin väsymällä. En voi kylläkään harmitella nukahtamista. Päiväuni on lohdullista, tervehdyttävää ja vahvistavaa ja ihan liian harvinaista elämässäni.