Näin olin onnellinen

Olin taas aamulla rannassa kaksivuotiaani kanssa. Aurinko paahtoi ohuen pilvisumun läpi, mereltä tuuli pienesti. Poika leikki aikansa hiekassa ja tuli sitten viereeni viltille syömään karjalanpiirakkaa. Piirsin pojan selkään sormella kukkia ja lapaluun päälle samanlaisen linnun kuin itsellänikin on. Hilasin pojan syliini. Istuimme siinä aika kauan, minä ja pikkuiseni, ja katselimme merelle. Kaksivuotias nojasi raskaasti rintaani.Tajusin kirkkaasti, että elin yhtä elämäni onnellisimmista hetkistä. Olin kokonainen ja rauhassa, enkä kaivannut mitään. Kunnes tuli suru, joka nykyisin aina hiipii onneni hännillä: tämä ei koskaan palaa.



(Sitten poika ilmoitti, että olisikin pissa tulossa, nousi ylös ja kunhan sai housut nilkkoihin, lorautti hiekalle valtaisalla kaarella. Sekin oli oikein onnellista.)