Kesä

Tilanteita ja mielentiloja kesällä 2006.

Nimi: kaisa

tiistaina, kesäkuuta 06, 2006

Helsinki Top 5

Kamalan kylmä! Istuin hiekkalaatikolla pipo päässä ja hanskat kädessä. Tulee ihan erään pohjoisen kaupungin kesä mieleen. Pohjoisesta kaupungista kirjoittaa myös siskokulta, tai ainakin merestä siellä. Ja siitä, kuinka meren rannalla elänyt kaipaa aavaa ulappaa aina. Minäkään en koskaan uskonut, että sisämaasta löytyisi kotini. Sitä paitsi olen rakastunut Helsinkiin. Luulen, että on aika listata Helsingin viisi parasta paikkaa.

* Elokuva-arkisto. Oivalluksia ja pakopaikkoja.

* Tapasta. Hyvää seuraa, ruokaa ja pakopaikka. Kun astuu Tapastan ovesta sisään, voi unohtaa vuorokauden- ja vuodenajan.

* Suomenlinna. Suokki on varma valinta yksin, kaksin tai seurueessa, kunhan viltti ja piknik-kori ovat mukana. Mukana vain kesän top-listalla.

* Engel. Energia-aamiainen, toinenkin kupillinen kahvia, laskiaispulla, lasillinen viiniä. Paikka tilitykselle, vuodatukselle, hehkutukselle, uskoutumiselle, jälleennäkemiselle, yksin istumiselle.

* Yliopiston päärakennus. Mikä tunne oli syksyllä 1997 astua ovesta sisään ja ottaa paikkansa - ainakin hetkeksi.

+ Puistot. Helsinki on puistojen kaupunki, minä puistojen nainen. Alppila, Kaisaniemi, Ullanlinnanmäkikin on puisto. Sofian puisto. Kaikki pikkupojan puistot.

Täytyy nopeasti julkaista tämä, ennen kuin vaihdan kaikki.

Tämä muuten taitaa olla meemi. Eli laittakaahan listoja. Olen ihan oikeasti kiinnostunut niistä!

6 Comments:

Blogger Mari said...

Jes. Ihana tulla sinne, minne vaan siellä sittenkin. Kunhan on siellä. Viettekö T:n kanssa mut syksyllä kaikkiin topvitosiin, siis molempien? Tai jo elokuussa, sehän on vielä kesää. Meemimeeminen voi vielä jäädä minulta ottamatta vastaan, mutta vuoden kuluttua osaan jo minäkin. Ja kylmä on täälläkin: hanskat kädessä pyöräilin aamulla töihin. Plus viisi astetta, kuvitelkaa.

9:27 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

Hienoa, kauan odotetut Topvitoset!Niitähän voi päivittää fiiliksen ja vuodenajan mukaan. Tapastassa(kin) pitäisi kyllä käydä taas joskus. Taidanpa huvikseni listata oman yleisfiilis topvitosen, jos oli tarkoitus niin tehdä:

* Maisema Kulosaaren sillalta etelään, siitä näkyy Sompasaaren satama-alue ja sen takana keskustan hahmo.

* Viiskulma laajahkolla säteellä. Viiskulmasta pääsee moneen erilaiseen Hki-fiilikseen, riippuen mihin suuntaan kävelee. Tai voi vaan mennä hyviin levykauppoihin.

*"Flat Iron Building" Tähtitorninmäen alla. Hienoin ei Alvar Aallon piirtämä talo Helsingssä.

*Ravintola Laivakoira Tehtaankadulla, kai se on vielä olemassa?

*Itä-Helsinki! Löytyy mitä vaan, jos viitsii poiketa Itäväylältä. Luonto yllättää, samoin piilotetut vanhat asuinalueet.

Olishan noita.

12:14 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Lisää top Vitosia,
kesätarkoituksiin.

-Stadika
Ehdoton ykkönen, vuodesta toiseen.
Aamuvarhaisella veden vielä höyrytessä tai myöhään illalla auringon viime säteiden kurkistellessa katsomon takaa.

-Hakaniemen tori
Kahvit siellä aamutuimaan, mummojen kanssa kimpassa.

-Mustikkamaan uimaranta
Aamulla, rauhassa, kun paikalla ei ole vielä ketään ja kun Silja Line kaartaa horisontissa kohti satamaa.

-Stadionin torni
Perspektiiviä yllin kyllin, 50-luvun urheiluhengessä.

-Rautatieasema
Sieltä näkee vuoristoradan ja sieltä alkaa matka pohjoiseen. Ja jos tätä ei lasketa, kyyti vuoristoradassa loppukesästä, illan jo hämärryttyä valojen välkkyessä.

e

2:31 ip.  
Blogger kaisa said...

Olisin voinut valita kaikki edellämainitut. Oi Helsinki, olet ihana kaupunki!

2:34 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Kesätyttö langoilla, siis.
Kauhean kylmä ilma tosiaan, lapaset rokkaa näillä keleillä. Se sinun kesäjuttusi D'ssä oli vallan mainiota luettavaa. Hienosti taisteltu!

3:30 ip.  
Blogger Hilla said...

Tää Helsinki-meemi on hyvä! Oma listani löytyy Hillasta.

7:27 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home